... ja kohti uusia pettymyksiä. No ei vaiskaan. Aina on notkosta noustu. Hätä ei ole tämän näköinen ja niin edelleen. Niinhän siinä sitten kävi, että Kiri livahti juuri ja juuri KaMan ohi viimeiselle pudotuspelipaikalle ja KaMa joutuu karsimaan. Jyväskylä otti omasta ottelustaan täydet kolme pistettä ja Kankaanpää vain yhden hävitessään supervuorossa. Jos toinenkin piste olisi tullut, olisi tilanne mennyt toisinpäin KaMan paremman juoksusuhteen turvin. Mutta eipä voi mitään.
On vain katsottava eteenpäin ja kannustettava joukkuetta hyviin suorituksiin edessä olevissa peleissä. Tosin itse taidan kuitenkin matsien alkaessa olla nauttimassa Kreikan lämmöstä. :-D Ylemmät pudotuspelit alkavat jo huomenna ja torstaina olis sitten matsi Hippoksella. Saapa nähdä, uskaltaako mennä paikanpäälle. Yritin jopa vanhempiani houkutella mukaan, jospa nähtäisiin vähän Kirin höykyttämistä. Vaikka olishan se toisaalta kiva nähdä kotikaupungin poikien menestyvänkin pesäpallon suurseuraa vastaan. Ja ihan olisin täysillä hengessä mukana jos vain paikka olisi tullut jonkun muun kuin KaMan kustannuksella.
Ja puhtaasti urheilullisesta näkökulmasta pitää todeta, että näinhän niiden viimeisten paikkojen soisikin ratkeavan, mahdollisimman jännittävästi aivan viime hetkillä. Toivottavasti tätäkin kautta voi ilolla muistella jälkeenpäin. Kuten voi myös kautta 2004, jolloin KaMa oli myös aikalailla hiuskarvan varassa. Silloinhan joukkue pelasi Ykkösessä ja oli vaarassa pudota Suomensarjaan.
Kyseisellä kaudella Ykkösessä oli muistaakseni käytössä kahden lohkon järjestelmä ja lohkoilla oli erilliset sarjataulukot. KaMan lohko oli todella tasainen ja vaikka eivät erityisen kehnosti pelanneetkaan, sijoittuivat silti lohkon häntäpäähän. Toiseen lohkoon verrattuna, ja jos käytössä oli ollut yhteinen sarjataulukko, putoaminen ei olisi ollut lähelläkään.
5.8. mietimme kotona kuumeisesti, mitä tekemistä keksisimme sinä päivänä. Pitäisikö lähteä taas Helsinkiin tyhjentämään keväällä kuolleen ukkini asuntoa ja samalla Linnanmäelle vielä toiseksi päiväksi? Istuimme pähkäilemään pöydän ääreen ja siinä sitten isoveli sanoa paukautti, että lähdetään Jyväskylään katsomaan KaMan peliä Lohta vastaan. Seikka oli sillä saletti, tavarat autoon ja auton keula kohti Keski-Suomea. Matka kesti melkoisen monta tuntia ja oli niin kuuma sää, että allekirjoittaneella oli paidan virkaa toimittamassa toppimallinen bikiniyläosa. Heh, 17-vuotiaan tyylitajua. Piti oikein infopisteestä käydä kysymässä, missä Koskenharjun kenttä sijaitsee, sinne kun tietämättömän ja muualta tulleen lienee omin nokkinensa hieman hankalaa suunnistaa. Kenttä kuitenkin löytyi ja taisimme napata autosta vielä mukaan KaMa-lipun, jossa oli jokin ikivanha logo.
Ensimmäisestä jaksosta muistan sen verran, että taisimme olla suurinpiirtein ainoat KaMa-fanit paikanpäällä ja yleisö oli jokseenkin kovaäänistä ja töykeää. KaMa taisi olla hieman alakynnessäkin. Tilanne kuitenkin kääntyi, kun Jukka Lankinen (joka pelaa KaMassa edelleen, kävi vain yhden (?) kauden verran koettamassa taitojaan Tahkossa) sivalsi hienon läpilyönnin ja jakso päättyi vierasjoukkueelle 3 - 4. Toinen jakso päättyi lukemiin 2 - 3, joten tiukille voitto kuitenkin meni.
Tuon ottelun jälkeen eräs KaMan pelaajista totesi kaiken olevan nyt vielä omissa käsissä. Mutta viimeisellä kierroksella vastassa oli Imatra, joka taisi tuolloin olla ihan Ykköspesiksen huippuja, eli paljon ei jakoa KaMalla ollut, vaikka lukemat eivät murskaavat olleetkaan. Olimme tuotakin peliä katsomassa ja taisi siinä jo kylmä rinki muodostua takamuksen alle. Jostain kuulimme, että Lohikin oli hävinnyt viimeisen ottelunsa ja joukkueet olivat siten tasapisteissä. Kun olimme äidin ja iskän kanssa kotimatkalla pysähtyneet tavalliseen taukopaikkaamme Huittisten Heseen lohtuhampurilaisille, isoveli soitti, että uusintaottelu KaMan ja Lohen välillä pelattaisiin 11.8. Alajärvellä. Sinnepä siis.
Reissulla Alajärvelle yövyimme Kristiinankaupungissa suloisella pienellä leirintäalueella ja muistan vieläkin tummuvassa kesäillassa leijuneen jotenkin hyvin haikeamielisen tunnelman. Taisi olla kesän ja loman loppua ilmassa. No, se on urheilun kannalta sivuseikka. Jos oli viimeisen varsinaisen runkosarjamatsin jälkeen kylmää rinkiä pyllyn alla, niin eipä se Kitron stadionilla ainakaan häviämään päässyt. Ensinnäkin, ilma oli muistaakseni niin maan perusteellisen kylmä ja toisekseen niin tilastojen kuin omien muistikuvienikin perusteella KaMaa vietiin ekalla jaksolla kuin litran mittaa; 9 - 1. Toinen jakso heittikin asetelman onneksi taas nurin, juoksut KaMalle 2 - 14. Toki asiaa taisi auttaa Lohen pelaajan loukkaantuminen, olisiko ollut peräti lukkari. Eli paras teho pelistä taisi mennä jyväskyläläisiltä siinä. Jännitystä riitti kuitenkin vielä supervuoropariin asti. Muistaakseni KaMa oli ensimmäisenä sisällä ja sai aikaiseksi kaksi juoksua. Lohi ei saanut omalla vuorollaan yhtään. Oman muistini mukaan ottelun viimeinen palo tuli kolmoselle ja oli jokseenkin kyseenalainen. Olisikohan tuomarikin sitten jälkeenpäin myöntänyt siinä hieman hätäilleensä. Sitähän ei tiedä, olisiko peli päättynyt toisin, jos tuomio olisi ollut eri. No, paloksi se kuitenkin laitettiin ja riemu oli ylimmillään, tunnottomista varpaista ja vuotavasta nenästä huolimatta. Vielä muistan sellaisenkin yksityiskohdan, että kuuluttaja joutui useammankin kerran huomauttamaan pallopojille, että pitäisi tehdä töitä eikä vain istuskella. No, ymmärtäähän sen. Kahden ulkopuolisen joukkueen peli ei varmaankaan junioreita paljoakaan kiinnostanut.
Eihän se jännitys toki ihan kokonaan vielä ohi ollut. Uusintaottelun seurauksena Lohi putosi Suomensarjaan suoraan ja KaMa pääsi vielä karsimaan Vaasaa vastaan. Ensimmäinen peli Vaasassa meni vierasjoukkueelle niukasti 0 - 2 (0 - 1, 3 - 4). Toisessa, Kankaanpäässä pelatussa ottelussa ei sitten ollutkaan juuri hätää; molemmat jaksot KaMalle jääkiekkolukemin 6 - 1, 6 - 1 (nämä tulokset täytyi tarkistaa netistä, tässä kohtaa ei oma muisti ihan riitä).
Että tällaisia muisteloita. Pitkä sepustushan tästä tuli, mutta oli hyvä saada kirjoitettua tämäkin muistiin. Ja muistaa samalla, että on sitä ennenkin paineessa eletty. :-)
Ja vielä yksi juttu, josta olen ainakin omalla kohdalla kasvavassa määrin huolestunut. Nimittäin nämä Olympialaiset. Itse olen tähän mennessä ollut sitä mieltä, että urheilu - poislukien pesis ja lätkä - on jokseenkin tylsää, varsinkin telkkarista tuijotettuna. Tai jos sitä on pakko katsoa, niin vain lisähöysteenä ja tekosyynä käsitöiden tekemiselle. Mutta kuinkas sitten kävikään. Nyt kun parina iltana on muutaman tunnin kisoja katsellut, oon huomannut ihan jopa kiinnostuneeni urheilusta. Lähinnä toki juoksulajeista, mutta kuitenkin. On se niin jännää. Kuka selviää maaliin, millä ajalla, miten ylivoimaisesti, kuka hyytyy, tuleeko varaslähtöjä. Onneksi olympialaiset järjestetään vain kerran neljässä vuodessa. :-D
Näillä mennään taas.
Rakkaudella,
manteli-Minni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti