perjantai 2. marraskuuta 2012

Lokakuun saldo

Jonkin verran on taas vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Mutta minkäs teet, kun on muitakin kiireitä. Opiskelu kyllä haittaa tällä hetkellä harrastuksia; pitäisi gradua puuhailla ja muidenkin kurssien tehtäviä työstää. Saahan sitä toki tyytyväinen olla siihen, että tekemistä riittää eikä tarvitse olla jouten.

Mutta on niitä käsitöitäkin valmistunut. Ihan en päässyt lokakuussa tavoitteeseeni, eli siihen, että olisin kuusi kyjyä saanut valmiiksi. Saldo jäi "vain" viiteen. Olisihan se kuudeskin, Seiskaveikasta neulottu frillahame, valmistunut, mutta eipä ole vielä sopivaa alustaa, millä sen pigottaisi, eikä rullalla olevaan helmaan oikein viitsi ruveta sitä röyhelöä neulomaan. Ja onneksi keskeneräisiä kyjyjä on enää viisi jäljellä ja aikaa melkein pari kuukautta. Tosin tämän kuun tavoitteena olisi saada nuo loput valmiiksi, jotta pääsisi joululahjojen kimppuun rauhassa. Saapa nähdä, miten käy. :-)

Näiden viiden nyt valmistuneen joukossa on taas joitakin yllättäjiä, joiden luulin jäävän ihan viimeisten keskeneräisten joukkoon. Mutta sitten vain yhtäkkiä alkoivatkin koukut ja puikot laulaa pikavauhtia.

Yhdestoista valmis kyjy on tämä virkattu pikkulaukku, joka meni synttärilahjaksi isoveljen avovaimolle. Tämä on pienempi versio Dropsin ainakin Neulomossa suuren suosioon kohonneesta mallista. Yritin keväällä aloittaa oikeankokoista Novita Miamista, mutta siitä olisi tullut ihan törkeän iso, joten tyydyin näin ensialkuun kokeilemaan pienempää versiota, muistaakseni puolella alkuperäisestä silmukkamäärästä. Mustasta puuvillalangasta punaisin koristein toteutettuna tästä tulikin aika ihku, jotenkin Punahilkka-henkinen. Kelpais kyllä itellekin. Täytyypi siis joskus ottaa uusiksi.

Seuraavana vuorossa olivat lapsen neulotut legginsit Novitan Nalle Kukkakedosta. Väri taitaa olla nimeltään Syreeni. Koko on 120cm. Ohje löytyy Novitan Syksy 2011 -lehdestä, tosin siinä se on toteutettu yksivärisistä Nalleista. Itse päädyin tähän väriin, koska sitä sattui varastossani olemaan runsaasti. Loput pari kerää lahjoitin sitten takaisin äidille, joka tehnee niistä vauvannuttuja. Muokkasin ohjetta sen verran, että neuloin lahkeet pyörönä saumoja vähentääkseni. Lahkeet näyttävät kuvassa hassusti eri pituisilta, mikä johtuu kai siitä, että housut on kuvattu sohvan selkänojalla. Nämä pökät matkustavat jouluna kummityttöni jalkoja lämmittämään.


Kolmastoista valmis tekele on Novita Miamista neulottu kerhokassi, joka menee joululahjaksi vanhemmalle kummitytölleni. Tämä työ oli yksi murheenkryyneistä; jotenkin en vaan meinannut tajuta, miten nuo nyörit olisi ohjeen mukaan pitänyt laittaa, jotenkin vaikutti sekavalta. Mutta yrityksen ja erehdyksen sekä huolellisen pohdinnan kautta siitäkin selvittiin. Kummityttö täyttää muuten tässä kuussa kymmenen vuotta, toivottavasti tällainen karkkimainen väriyhdistelmä vielä miellyttää. Ohje Novitan Kesä 2011 -lehdestä. Tähänkin tein sellaisen pikku muutoksen, että neuloin ensin nuo raidat ja sitten vasta yksivärisen osan, jolloin pääsin tekemään pohjasauman kolmen puikon päättelyllä, joka oman kokemukseni mukaan on kätevämpi kuin ompelu.

Neljäntenätoista sai viimein vuoronsa virkattu toppi, jonka piti valmistua jo kesällä Kreikan-reissua varten. Mutta sittenpä loppuivat aika ja lankakin kesken. Yllättävän paljon lankaa sain tuohon uppoamaan eivätkä varaamani 300 grammaa oranssia Cotton funia riittänetkään. Eipä hätää, piipahdus Lankamaailmassa Turussa toi helpotuksen asiaan. Ihan samanväristä lankaa en löytänyt, mutta ajaa tuo vaaleampi Sommargarnkin asiansa. Ohje löytyy Suuresta käsityölehdestä 6 - 7/2008, sen Pitsien parhaat -extraliitteestä. Hieman muhkeampi tästä tuli kuin lehden kuvassa, mutta aika kiva silti. :-)

Tässä vielä tarkempaa kuvaa tuosta erivärisestä helmasta:
Ja sitten viimeisenä lokakuussa valmistunut:
Novitan Seitsemästä Veljeksestä virkatut lapaset, jotka annan joululahjaksi eräällä parhaimmista ystävistäni. Kreikka-postauksessa taisinkin silloin mainita, mitä muuta samaiseen pakettiin päätyy. :-D Ohje näihin tumppuihin löytyy Virkun blogista. Loppujen lopuksi tosi ihana ohje, jota tulee varmasti kokeiltua uudestaankin, vaikka kohopylväiden virkkaaminen vaatikin opettelua ja ohje jossain kohdin hieman mietitytti. Taas oli yrityksen, erehdyksen ja pohdinnan paikka. Ja lopputulos aika hurmaava.

Tältä näyttää KyJy-listani sitten tällä hetkellä:


1. Virkattu ja neulottu lukunuttu Novita Tico ticosta (aloitettu 22.6.)
2. Etiopia-nuttu Novita Nalle Kukkakedosta (aloitettu 22.6., valmis 23.6.)
3.Virkattu vauvan nuttu Novita Nallesta (aloitettu 23.6., valmis 26.7.)
4. Etiopia-nuttu Novita Nallesta (aloitettu 23.6. valmis 27.6. )
5. Virkattu toppi Four seasons Cotton funista ja Marks&Kattens Sommargarnista (aloitettu 25.6., valmis 25.10.)
6. Virkattu pikkulaukku Four seasons Cotton funista (aloitettu 25.6., valmis 7.10.)
7. Neulotut lapsen legginsit Novita Nalle Kukkakedosta (aloitettu 28.6., valmis 12.10.)
8. Neulottu pitsihihatin Novita Nallesta (aloitettu 29.6., valmis 18.9.)
9. Sepe-nalle Novita Luxus cottonista (aloitettu 30.6.)
10. Neulottu frillahame Novita Seitsemästä veljeksestä (aloitettu 30.6.)
11. Neulottu viitta Katia Tirolista (aloitettu 2.7., valmis 21.8.)
12. Neulottu lapsen liivimekko Novita Seitsemästä veljeksestä (aloitettu 4.7., valmis 30.9.)
13. Virkattu vessapaperiteline Novita Miamista (aloitettu 8.7., valmis 23.8.)
14. Neulottu mekko Novita Rose mohairista (aloitettu 9.7.)
15. $5 in Paris Novita Rose mohairista (aloitettu 10.7.)
16. Neulottu kerhokassi Novita Miamista (aloitettu 13.7., valmis 16.10.)
17. Virkattu korvaläppäpipo Novita Softysta (aloitettu 15.7., valmis 16.7.)
18. Neulottu vauvan tilkkupeitto Katia New Orleansista, Novita Puro batikista ja Novita Miamista (aloitettu 18.7. , valmis 3.9.)
19. Virkatut lapaset Novita Seitsemästä Veljeksestä (aloitettu 18.7., valmis 26.10.)
20. Virkattu vessapaperiteline Novita Miamista (aloitettu 25.7., valmis 19.9.)


Loppuun vielä terveiset Turusta blogissa ennenkin vilahtaneelta Pingulta ja hänen kaveriltaan Nallelta, joka on saanut tassuihinsa hienot hihanauhat Novitan lankavyötteistä:

Neulomisiin!

Rakkaudella,

manteliMinni






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti