tiistai 19. maaliskuuta 2013

Synergiaa

Ei vieläkään uutisia vauvarintamalta. Tosin tänään kävimme yliaikakontrollissa ja siellä todettiin kaiken olevan hyvin. Myös niin sovittiin, että jos torstaiaamuun mennessä ei ole mitään tapahtunut itsestään, menemme sairaalaan ja siellä sitten ruvetaan synnytystä käynnistelemään. Huhhuh, kyllä alkaa hieman jännittää, koko ajan tulee tuo tapahtuma lähemmäs ja konkreettisemmaksi.

Mutta taas otsikkoon. Wikipedia määrittelee synergian seuraavasti:

Synergialla tarkoitetaan kahden tai useamman vaikuttavan tekijän kumuloivaa yhteisvaikutusta. Sana pohjautuu kreikan sanoihin sunergiā, yhteistyö ja sunergos, yhdessä työskentely.
Synergiaetu tai synergiahyöty on joko kuvitteellinen tai todellinen etu, jota odotetaan saatavan esimerkiksi kustannussäästöjen muodossa kun yhdistetään kaksi yksikköä yhdeksi.
Positiivisella synergialla tarkoitetaan tilannetta, jossa kokonaisuus on suurempi kuin sen osien summa.

Tämä määritelmä sopii mielestäni aika hyvin eilisillan aktiviteetteihini. Avomieheni työporukalla oli jäävuoro varattuna Synergia-areenalla ja koska raskauden tilanne on mallia hetkenä-minä-hyvänsä, en halunnut jäädä kotiin yksin, vaan lähdin ihan mielelläni katsomaan, miltä näyttää höntsäilylätkä Sm-liiga -kaukalossa. Enkä muuten koskaan ennen ollut vielä nähnyt avomieheni pelaavan, vaikka hän on ahkerasti treeneissä käynytkin.

Ja parantumaton neulootikko kun olen, niin enhän minä tuntia jaksa paikallani istua ilman puikkoja. Mukaan lähti siis kummitytölle synttärilahjaksi menevä siksak-mekko, jonka ohje löytyy uusimmasta Novita-lehdestä. Eli synergiaa parhaimmillaan: sain neuletta edistettyä lähes valmiiksi asti (langat päättelin tänään), samalla näin avomiehen pelaavan ja koin myös, minkälainen on tunnelma lähes tyhjässä jäähallissa. Eipä ole moisessa ympäristössä ennen tullut neulottua. Kokemus oli minulle enemmän kuin osiensa summa, varsinainen arjen pieni elämys.

Tässä siis kuva valmiista mekosta, koko 122cm. Puikot 4,5mm, lankana Novitan 7 Veljestä O(p)i villasukka, jota kului 295 grammaa. Vielä sitä jäi kokonainen kerä ja pieni nöttönen, ajattelin niistä tehdä mekon pariksi samassa lehdessä olleet siksak-sukat.

Ja vielä kuva jo edellisessä postauksessa mainitsemastani piposta, jonka tein avomiehelleni:





Tuon mekon myötä lankavaraston tilanne on seuraavanlainen:


Ostetut/saadut langat: 1450g
Kulutetut langat: 2196g
Pois annetut langat: 100g
Langankulutus: -846g




Koska vauva syntyy tällä viikolla, on aika vetäytyä blogitauolle, en kyllä osaa sanoa, minkä mittaiselle. Neulomisiin!




Rakkaudella,


manteliMinni


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Nice nice baby

"Ei vieläkään" tai "Vauvatehdas, valitettavasti toimituksessamme on edelleen viivettä". Näin olen viime päivinä vastannut puhelimeen, kun äiti on soittanut. Eli vieläkin on vauva masussa. Ei ole poika halunnut tulla ulos, vaikka olen hänelle hokenut, että tällä puolen masua olisi tissiä tarjolla. :-D Jos hän ei ole tiistaihin mennessä itsekseen halunnut syntyä, menemme äitiyspoliklinikalle yliaikaiskontrolliin, jossa sitten ruvetaan harkitsemaan synnytyksen käynnistämistä. Käynnistämiseen ei välttämättä silloinkaan vielä ryhdytä, mikäli vointini on hyvä. No onhan se muuten, mutta hieman alkaa jo aika käydä pitkäksi ja haluaisin jo päästä hoitamaan vauvaa! Otsikko muuten viittaa Vanilla Icen biisiin Ice ice baby, jota olen muutaman kerran kuunnellut. Jos vauva haluaa tuoreempaa musiikkia, tulkoon ulos.

Hyvä puolihan tässä vauvan viivyttelyssä on tietenkin se, että olen vielä ehtinyt neuloa mukavasti. Tammikuussa Minimanista ostamastani keltaisesta Nallesta tikuttelin vaaville syksyksi neuleasun:


Tämä ihana ohje löytyy Novitan Kevät 2009-lehdestä. Ihana se on muun muassa siksi, että kappaleet tehdään pyörönä ja saumoja tulee vain olkapäihin, kädenteille sekä housujen haaraan. Hieman vielä oikaisin tuostakin ja päättelin olkasaumat kolmen puikon päättelyllä, joka on mielestäni tuollaisiin lyhyisiin saumoihin varmempi kuin ommeltu sauma. Haaran ompelemiseenkin pystyin käyttämään toisesta lahkeesta sopivaan kohtaan jäänyttä langanpätkää. Puikot 3mm ja 3,5mm. Napit äidin nappivarastosta. Lankaa kului yhteensä 240 grammaa, joten noista keltaisista langoista saisi vielä toisen samanlaisen setin. Tosin luulen, että taidan kuitenkin kokeilla tehdä niistä hupparin veljenpojalle. Novitan Ipana-lehdessä ollut Angry Birds -possuhuppari vaikutti lupaavalta.

Vauvalle valmistui myöskin kypärämyssy Novitan Tico ticosta. Yhden tällaisen myssynhän olen jo tehnyt, mutta ajattelin kokeilla hieman ohuemmalla langalla ja puikoilla, että tulisi hieman pienempi. Ja koska langassa on villaa, lienee se myös hitusen lämpimämpi kuin puuvillainen. Puikot 3mm, reuna ja solmimisnauhat virkattu 3mm koukulla. Langankulutus 18 grammaa. Ohje löytyy Novitan nettisivuilta.

Tänään sain valmiiksi myös pitkästä aikaa tilaustyön. Kanttorin hommista joitakin aikoja sitten eläkkeelle jäänyt tätini kertoi, että yksi hänen kuorokavereistaan täyttää huhtikuussa vuosia ja jokaisen kuorolaisen pitää neuloa 20cm x 20cm kokoinen tilkku, jotka sitten yhdistetään hartiahuiviksi. Tädin mielestä hänen omat taitonsa eivät hommaan riitä, joten tilasi minulta tuon palan. "Eikös se ole melkein itse tehty, jos kummityttö tekee?" :-D
Hieman mietitytti se, miten saan tilkusta juuri vaaditun kokoisen. Mutta siinäpä tuli taas internetin ihmeellinen taikamaailma apuun. Googletin "neulottu tilkku 20cm" ja heti ekan linkin takaa löytyi mainio ohje. Lankana Seiskaveikka (joka oikeasti on turkoosi eikä vaaleansininen, kuten kuvassa), puikot 4mm. Tein lisäyksiä, kunnes silmukoita oli 54. Lankaa sain tähän menemään 36 grammaa.

Tässä vielä lähikuva tuosta kirjomastani nuotista. Tämänkin langan veikkaisin olevan Seiskaveikkaa.

Näiden lisäksi olen saanut aikaiseksi myös joustinneuleisen pipon avomiehelleni Novitan Nalle Luontopolun Kaarna-väristä. Pipoa en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kuvaamaan, kuvan kun haluan niin, että pipo on käyttäjänsä päässä, jolloin siitä saa paljon paremman käsityksen. Puikkoina työssä olivat 3mm bambusukkikset ja lankaa kului 29 grammaa.

Hip hei, tämäpä postaus ei sisältänytkään ollenkaan ostettua lankaa, joten varaston tilanne näyttää nyt tältä:

Ostetut/saadut langat: 1450g
Kulutetut langat: 1901g
Pois annetut langat: 100g
Langankulutus: -551g


Tänään ajattelin vielä ruveta pesemään saunaa, jospa sillä saisi synnytyksen käyntiin. Temppu on toiminut ainakin yhdellä vauvan pikkuserkuista. Toivottavasti seuraavan postauksen aiheena olisikin sitten jo ihana nyytti! <3




tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ei koskaan ennen ja nyt taas!

Ihan ekaksi iloisia uutisia: musta tuli viime viikon keskiviikkona eli 27.2. täti! Viime postauksen aikoihin vielä masussa ollut veljenpoika ehti maailmaan hyvissä ajoin ennen serkkuaan, eli meidän vauvaa, joka edelleen viihtyy masussa. Laskettu aika olis ylihuomenna, joten hetkenä minä hyvänsä saattaa alkaa tapahtua. Hieman kyllä nousi niskakarvat pystyyn, kun luin Keski-Suomen keskussairaalassa tapahtuneesta vauvojen vaihtumisesta. Sinne kun itsekin olen sitten menossa synnyttämään.

Mutta siis suvun uusin tulokas on poika ja koska meillekin on poika tulossa, niin mitä ihmettä teen jo kaikilla tekemilläni punasävyisillä neuleilla?? :-D No, toivottavasti niitä pikkuprinsessojakin lähipiiriin vielä joskus tulee.

Mutta nyt siis tuohon otsikkoon. Viime kirjoituksen jälkeen olin niin tyytyväinen, kun jossain vaiheessa alkoi lankavaraston kulutus olla pakkasen puolella jo 400 grammaa. Mutta sittenpä tuli taas lauantai ja Keskisuomalaisessa ollut Minimanin mainos, jossa mainostettiin erää Novitan lankoja 1€/kerä. Lähdimme siis kauppaan ja totesin siellä, että eipä nuo Rose mohairin ja muiden tarjouksessa olleiden lankojen värit oikein houkuta, joten passaan tällä kertaa. Kassajonossa oikein ylpeänä totesin avomiehelle, että eipä tullut lankoja ostettua tänään. No, menin sitten vielä kerran vilkaisemaan alennuslaaria ja tässä tulos:

Viisi kerää vihreävalkokirjavaa Novitan Veeraa. Kun oli niin kivan väristä ja siitä saa jotain ihanaa vauvalle. :-)

Onhan niitä neuleitakin kyllä valmistunut, joten edelleen varasto on hieman miinuksella.

Anopille virkkasin vaaleansinisestä ja valkoisesta Rose mohairista tossut, kun entiset olivat jo kuluneet puhki. Halusin antaa nämä kiitokseksi siitä, että hän pesi meille suuren kasan vauvanvaatteita ja maksoi vaunut, jotka eivät olleet ihan halvat. Koukku 4mm ja langankulutus 76 grammaa. Ohje löytyy Bente Myhrerin ja Lily Secilie Brandalin kirjasta Virkkaus vanha konsti uudet keinot.

Lauantaina kävimme myös avomieheni isoäidin 85-vuotiskahveilla. Tiistai-iltana sain ajatuksen, että kyllähän sitä lahja pitää tehdä! 5mm puikoille valkoista Rose mohairia ja Ulla-nettilehdestä esiin Fifi-ohje ja armotonta tikutusta perjantai-iltaan asti. Kyllä siitä valmis tuli, tosin silittäminen jäänee johonkin myöhäisempään ajankohtaan. Ohjeesta tykkäsin kovasti, kuvion oppi helposti ulkoa, niin ettei tarvinnut koko ajan koneen ääressä kytätä. Taidanpa kokeilla toistekin, lankaa taisi jäädä juuri ja juuri toiseen huiviin.

Langankulutus 97 grammaa.


Sunnuntaina sain puolestaan valmiiksi tuoreelle veljenpojalle lahjaksi menneet virkatut vauva-Converset.


Aika ihkut näistä tuli. Ohjeesta poikkesin ihan sen verran, että korvasin virkatun tähtimerkin valkoisella napilla. Koukut 3,5mm ja 3mm sekä 1,75mm. Langankulutus 29 grammaa. Ohje löytyy Ravelrystä. Täytyy ehdottomasti tehdä tällaiset kyllä omalle vaavillekin.

Tänään taas viimeistelin järjestyksessään viidennet junasukat, pinkit, jotka nyt jäävät odottamaan sopivaa käyttäjää:

Puikot taas 3mm, lankana Gjestalin Maija, jota kului 54 grammaa.

Pienestä "takapakista" johtuen ja siitä huolimatta lankavaraston tilanne on nyt tämä:

Ostetut/saadut langat: 1700g
Kulutetut langat: 1834g
Pois annetut langat: 100g
Langankulutus: -234g