perjantai 24. tammikuuta 2014

Pipoja ja perheleiriä

Terveissi Turuust! Tällä kertaa emme poikkeuksellisesti olleet vanhempieni luona, vaan vietimme viikonloppua perheleirin merkeissä Kristillisellä opistolla. Olen noille leireille osallistunut ennenkin, mutta nyt ekaa kertaa oman perheen kanssa. Leiriä veti kummityttöni äiti ja kun meidän ja kummitytön perheen lisäksi mukana oli vain yksi perhe, olimme siellä siis melkeinpä "omalla porukalla".
   Koska olimme viikonlopun reissussa, emme päässeet sunnuntaina Vilhon pikkuserkun 3-vuotissynttäreille, mutta onneksi sain edes lahjan valmiiksi. Ja sen myötä sain myös yhden UFon korin pohjalta liikenteeseen. Tämä työ oli tekeillä melkein pari vuotta ja sen piti aluperin mennä päivänsankarin isoveljelle. Muistan sitä tuolloin neuloneeni hiki hatussa päivänä, jolloin kyseisen pojan synttärijuhlat olivat, mutta aika vain loppui kesken ja työ hautautui käsityökorin pohjalle kädentieresoreita vaille valmiina.

Ohje löytyy Novitan Talvi 2010 -lehdestä ja on alunperin Seiskaveikalle, mutta itse toteutin sen Miamista 110cm-kokoisena. Puikkojen kokokin on jo päässyt unohtumaan. Lankaa kului 143 grammaa, mutta en nyt laske sitä lankavarastoni laihdutukseen mukaan, kun on kyse niin vanhasta työstä.

Yhden lahjan toki tarvitsin matkallekin mukaan. Isälläni nimittäin oli sunnuntaina nimipäivä ja tein hänelle valmiiksi KaMa-pipon, joka myös oli pitkään tekeillä:










Annoin pipon iskälle sunnuntaina, ennen kuin hän lähti töihin. Ja tottakai vaarin piti heti kokeilla, miten päähine istui tyttärenpojan päähän. Siksi siis alimmassa kuvassa Vilhon poseerausnäyte. :-)

Nyt ei mene töiden esittely kyllä aikajärjestyksessä, sillä seuraava työ tuli valmiiksi ennen kahta edellä mainittua. Mutta kun nyt pipojen makuun päästiin:

Parissakin eri blogissa olen tainnut nähdä Kalastajan vaimo -blogista bongatun ohjeen mukaan tehtyjä Beanieita. Omastakin mielestä malli alkoi näyttää houkuttelevalta, joten tikuttelin sitten sellaisen. Tosin muokkasin ohjetta sen verran, että neuloin pyörönä (pieneen päähäni ei oikein mahdu se, että miksi tällainen simppeli pipo pitäisi neuloa tasona), loin silmukoita 94:n sijasta 90 ja tein alkuun neljä kerrosta 1o1n resoria jotta reuna ei rullaudu (näin oli joku toinenkin blogisti tehnyt). Eikä lankakaan ollut sama. Alkuperäisessä pipossahan oli käytetty Rowanin Angora Hazea, joka maksaa kuulemma liki 10€/kerä eli ei mahdu tämän mamman budjettiin. Mutta ihan hyvin onnistui myöskin kotoisasta Rose mohairista. Puikot 4mm ja langankulutus 33 grammaa. Oli kiva ja joutuisa tehdä, näitä varmasti tulee lisää. Varsinkin, kun tämä ensimmäinen yksilö ei jää omaan päähän, vaan menee avomiehen siskolle synttärilahjaksi keväällä.

Ja sitten on vielä kolmannen päähineen vuoro.

Aloitin nyt kevätlukaudella uudestaan Graduseminaarin, jota ehdin ennen äitiyslomaa käydä syyslukauden ajan vuonna 2012. Koska parilla ekalla kerralla olen ollut paikalla hyvissä ajoin, olen varustautunut tietenkin käsityöllä. Mukaan nappasin joulupäivänä aloittamani virkkauksen, jonka aion kesällä antaa kummitytölle synttärilahjaksi. Ensin meinasin tehdä vaan tavallisen pipon, mutta koska tuota kovan onnen Samos Lollipopia tuntui riittävän, lisäilin silmukoita pieneksi lieriksi. Ja reunaan vielä Gjestal Shinya, niin myssy sopii hyvin tytölle joululahjaksi tekemääni huiviin. Tai sopisihan se hyvin itsellekin, kuten voitte huomata allekirjoittaneen ihastuneesta ilmeestä kuvassa. :-D

Eikä muuten tuolla viime viikonlopun leirilläkään jääty vaille käsitöitä. Ohjelmassa ei tosin ollut neulomista tai virkkausta, vaan mosaiikkitöitä. Ennen töiden aloittamista keskityimme omaan napaamme ja piirsimme niillä kahdeksikkoja ilmaan. Sitten jokaisen piti miettiä oma "napakuvansa", siis sellainen juttu, jonka voisi vaikka tatuoida navan viereen. Eipä tarvinnut itse montaa hetkeä miettiä, mikä se voisi olla, hehheh:

Eli lankakerä ja puikothan ne siinä ovat. Avomies taiteili mosaiikeista jääkiekkomailan kuvan ja itse vielä askartelin pojalle kuvan, joka esittää tissiä. Sen ympärillä kun pikkuisen elämä vielä kuitenkin osittain pyörii. Olisin muuten tuon oman kuvani halunnut laittaa blogini taustakuvaksi, mutta kun kokeilin, siitä tuli niin järkyttävän iso, että otin sen pois. Pitänee kokeilla paremmalla onnella myöhemmin.

Lankavarastollenikin kuuluu muuten hyvää. Se on edelleen pienenemään päin, vaikka jouduinkin jo käymään lankaostoksilla ekan kerran tänä vuonna. Serkkuni nimittäin tilasi minulta pitkät villasukat ja niitä varten nappasin Prismasta kerät valkoista ja mustaa Seiskaveikkaa. Aloitin sukanvarren matkalla Turkuun ja täytyy kyllä todeta, että hyvin näkee perusresoria ja sileää oikeaa neuloa pelkkien ohi vilahtavien katulamppujen ja kännykän valossa. Sainkin opistolla ollessa ensimmäisen varren valmiiksi, mutta siitä tuli liian lyhyt ja päättelin sen nilkkaresorin jälkeen joko käytettäväksi säärystimenä tai purettavaksi myöhemmin. Sunnuntaina loin uudet silmukat ja tänään sain ensimmäisen sukan valmiiksi ja loin silmukat toista varten. Saapa nähdä saanko sukat valmiiksi, kun ensi viikolla lähdemme taas pojan kanssa Turkuun ja olisi tarkoitus myös käydä serkkua moikaamassa.

Loppuun olen yleensä laittanut lankavarastoni tilanteen, mutta nyt tein sellaisen uudistuksen, että se löytyy jatkossa tuolta oikeasta laidasta. Ja lisäsin sinne myös linkit muutamaan suosikkiblogiini. :-)


Neulomisiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti