maanantai 12. tammikuuta 2015

Kaik män eikä piisantkaa

Päätin yhtenä JyJu-työnä neuloa appiukolle synrrärilahjaksi villasukat samasta ruskeasta Nallesta, josta neuloin hänelle joululahjaksi kaulahuivin. Sukkien aloittaminen ei kyllä napannut yhtään, mutta päätin ottaa langan ja sukkapuikot mukaan viime keskiviikkona KIPakoiden neuletapaamiseen. Sain edellisen työn eli punaisen Baktuksen valmiiksi ja loin silmukat ekaa sukkaa varten. Kummasti siinä sivussa nautitut berliininmunkki ja kaakao vaahtokarkeilla jouduttivat työtä ja pääsinkin hyvään vauhtiin. Kotona sain vielä jatkaa hyvän tovin, koska oli avomiehen vuoro nukuttaa poika ja telkkaristakin alkoivat sopivasti Greyn Anatomian uudet jaksot.

Mitä pidemmälle pääsin, sitä paremmin neulominen alkoi maistua. Ja niinpä sukat valmistuivatkin kahdessa päivässä:


Puikot 3mm ja langankulutus 89 grammaa. Ja näiden myötä sainkin kulutettua loppuun elokuussa Minimanista hamstraamani Nallet.

Noiden sukkien jäljiltä jäi melkoinen sukatus päälle. Kun olin saanut langanpäät pääteltyä, loinkin heti silmukat seuraaviin sukkiin. Nytkin lankana Nalle, tällä kertaa oranssina. Tuota väriähän minulla on varastossani yllinkyllin, toissavuonna ostamastani kymmenestä kerästä on noin viisi vielä jäljellä. Näitäkään tikutellessa ei kauaa nokka tuhissut, kolmessa päivässä valmistuivat:


Kuvan otin Paddylla, mikä vääristää värejä hieman. Ihan noin neon-sävyinen lanka ei oikeasti ole. Puikkoina taas 3-milliset bambusukkikset. Langankulutus vain aiheuttaa hieman ihmetystä. Tasan samoilla silmukka- ja kerrosmäärillä neuloin kuin nuo ruskeatkin, mutta lankaa kului 98 grammaa! Jouduin jopa korkkaamaan uuden kerän, kun ensimmäinen loppui toisen sukan kärkikavennusten aikana. Vaan mitäpä tuosta, lankaahan riittää. Alkaa jo hieman kyllästyttää tuo kyseinen väri, mutta ajattelin siitä neuloa syksymmällä pojalle villapuvun. Nämä sukat menevät muuten isoveljelleni, jolle neuloin joululahjaksi sukat vaaleanvihreästä Nallesta. Hän on ahkerasti pitänyt noita pirteänvärisiä tassunlämmittimiä, joten päätin tekaista tämänvuotiseenkin pukinkonttiin vähintään yhtä pirtsakat sukat. Eli - tämän vuoden joululahjojen teko on nyt aloitettu, tammikuussa! :-D

Seuraavaksi taidan antaa puikoille lepovuoron ja aloittaa virkatun verkkokassin. Tai pari.



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti