keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Selvästi hyvä päivä

Lankavarasto lihoi taas suorastaan räjähdysmäisesti. Mutta eihän sellainen voi olla mitään muuta kuin hyvä päivä, kun saa vanhemmat kylään, pääsee ihan itsekseen asioille ja kantaa postista kotiin paketin, joka sisältää reilut pari kiloa lankaa?

Minulle tällainen hyvä päivä sattui viime torstaina. Äiti ja iskä olivat saapuneet keskiviikkona Jyväskylään, kiitos VR:n tarjouslippujen. Torstaina iskä pääsi "äijälenkille" pojan ja appiukkoni kanssa. Sillä välin sain lusmuilla äidin kanssa kotona ja puhua syvällisiä. Kun miehet palasivat, sain appiukolta kyydin läheiselle Prismalle, josta jatkoin Postiin noutamaan kauan odottamaani pakettia.

Pojan kummitäti oli toissavuoden syksyllä löytänyt mummovainaansa vintiltä useita vyyhtejä todella paksua villalankaa. Minä lupasin taikoa niistä langoista jotain, kunhan ne ensin pestäisiin, kun olivat ilmeisesti vuosikymmeniä olleet säilössä. Kyseisen ystävän äiti lupasi pestä ne. Säännöllisin väliajoin muistin kysellä, mitä langoille kuului, vaikka niillä ei minun puolestani kiirettä ollutkaan. Keskiviikkona sainkin vihdoin pakettikortin ja torstaina pääsin hakemaan lähetystä. Ensimmäisen vyyhdin kerin heti ja maanantaina pääsin jo hieman aloittelemaan projektia:


Aloitin 19:ntenä JyJu-työnä Aura-mattoa, häälahjaksi langat löytäneelle ystävälle. Kyseessä on ensimmäinen virkkaamani matto, joten hieman jänskättää, tuleeko siitä yhtään mitään. Punnitsin muuten vain yhden vyyhdin ja se painoi 325 grammaa. Oletan muidenkin vyyhtien olevan suurinpiirtein saman painoisia, joten yhteensä langat painavat noin 2275 grammaa.
 
Onneksi on taas valmiitakin töitä esiteltäväksi. Mainitsinkin aikaisemmassa postauksessa äidin tilaamista Rose-baskereista, joiden parissa menikin suuri osa viime viikosta:

Oranssi baskeri painoi 35 ja vihreät 36, 37, 36 ja 36 grammaa. Vihreät muodostivat kaksi JyJu-työtä, oranssi sai "parikseen" jämälankamyssyn:

Tähän myssyyn upposivat viimeiset vihreän Parisin, keltakirjavan Samos Lollipopin ja vihreän Miamin jämät.  Painoa 3,5-millisillä puikoilla kilkutellen kertyi 46 grammaa.

Äiti ja iskä lähtivät perjantai-iltana takaisin Turkuun ja minä hyppäsin mukaan viettämään "lapsivapaata" viikonloppua ja juhlimaan kummipojan pikkusiskon 1-vuotissynttäreitä. Sain viimeisen vihreän baskerin valmiiksi melko nopeasti junan lähdön jälkeen, joten oli useampi tunti aikaa aloitella seuraavaa työtä. Olin sitä varten varannut mukaan kolme kerää vaaleanpunaista Parisia:

Hupsis vaan, virkattu ostoskassi tulikin junamatkan aikana sankoja vaille valmiiksi. Viimeistelin kassin seuraavana iltana ja se on toivottavasti matkannut maanantaina vanhempieni mukana pojan kummitädille. Koukku 5mm. Turussa ei ollut mahdollisuutta punnita työtä, mutta arvelisin siihen menneen suurin piirtein saman verran lankaa kuin edellisiinkin kasseihin, eli noin 101 grammaa.

Seuraavan pikaisen käsityön aika oli lauantaina. Ennen synttäreille lähtöä menimme porukalla vahtimaan veljenpoikaani muutamaksi tunniksi. Otin mukaani varmuuden vuoksi matkalle ottamani vihreän Rose-kerän ja virkkuukoukun, jos vaikka jossain välissä ehtisi aloitella röyhelöhuivia. No, tädin murunen ei ollut nähnyt minua pitkään aikaan eikä varmaankaan siksi ottanut minua leikkiin mukaan, joten sain olla aika rauhassa sohvalla. Ja niinpä huivin mokoma valmistui samalla istumalla:

Tätäkään en voinut punnita, mutta perustan painoarvioni edellisiin huiveihin; 44 grammaa. Jätin kerästä jääneen nöttösen äidille, joten sain loputkin hamstraamastani vihreästä Rosesta pois käsistäni.

Jätin Turkuun myös kasan jo aikaisemmin virkkaamiani sytomyssyjä, jotka löysin käsityöhyllyäni siivotessani:

Lankana erinäisiä puuvillalankoja ja Miamia. Äiti lupasi päätellä nämä ja viedä TYKSiin mennessään itse sytostaattihoitoihin. Nämä ovat jo aikaisempaa tuotantoa, joten en laske niitä mukaan nyt langankulutukseen.

Eikä Turustakaan toki tarvinnut tyhjin käsin kotiin palata. Olimme ajatelleet piipahtaa sunnuntaina Lankamaailmassa etsimässä lankaa serkkuni tyttärelleen tilaamaan ponchoon, mutta serkun kanssa neuvoteltuani sopiva lanka löytyikin omasta varastostani. Kävinkin sitten ratsaamassa taas äidin langat ja mukaan lähti kaksi kerää Gjestal Emilietä ja kolme kerää CEWEC Valeriaa.



Valeriasta teen ehkä jonkinlaisen huivin ja Emilien olisi tarkoitus muodostua kaulureiksi parille nyt alkuvuodesta synttäreitään viettävälle pikkupojalle.

Nyt on muuten kaikki JyJu-työt aloitettu (erään pikaisen synttärilahjan myötä) ja kolmetoista työtä on valmiina. Toivottavasti saan loputkin työt ajoissa valmiiksi. Ja toivon myös muillekin neulojille antoisia neulehetkiä! :-)



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti