torstai 7. toukokuuta 2015

JyJu-yhteenveto

Olen nyt kuin klapilla päähän lyöty. Sain kerrankin käsityötempauksen vietyä osaltani loppuun asti ja vieläpä reilusti etuajassa! Aikaa JyJu-töiden valmiiksi tekemiseenhän olisi vielä juhannukseen asti, mutta sain viimeisen työn pääteltyä hetki sitten:


ET-kasseja on näkynyt blogeissa jo monta vuotta, mutta nyt innostuin tekemään sellaisen itse. Malli vaikutti jo aikaisemminkin lupaavalta, mutta tekeminen on kai vaan odottanut oikeaa lankaa. Sen satuin löytämään vuosikausia hilloamastani Kotiväestä, josta piti ensin tulla pitsitunika ja sitten kietaisujakku. Ainut valmis asia, mihin tuo lanka on päätynyt, on virkattu sipulipussi, joka on vanhemmillani käytössä. Sittemmin ajattelin siitä tulevan myös kivoja sytomyssyjä, mutta koska lankaa olikin vielä yllättävän paljon, päätin kokeilla kassia.

Ehkä aloittamista helpotti sekin, että saajakin oli jo tiedossa. Tällä kassilla aion ilahduttaa anoppiani äitienpäivänä.

Tein kassin 1,75-millisellä koukulla, mikä sujui yllättävän hyvin verrattuna siihen, että yleensä ohuin koukku, jota käytän on 3mm. Välillä silmukat kyllä meinasivat halkeilla, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Lankaa kului 106 grammaa ja sitä on ainakin vielä toinen mokoma, joten toinenkin kassi on luvassa jossain vaiheessa.

Ja nyt vielä vähän yhteenvetoa päättyneestä tempauksesta:

- Tein yhteensä 24 työtä (muutamat työt olivat niin keveitä, että ne piti niputtaa yhdeksi työksi)
- Lankaa kului yhteensä 3751 grammaa (Mutta ei puhuta siitä, kuinka paljon sitä tuli ostettua tänä
  aikana, eihän??)
- Ravelryn mukaan lankaa meni 6020 metriä. Todellisuudessa sitä meni kuitenkin enemmän, sillä
  määrään on laskettu vain 17 työtä; kaikkien metrimäärää en pystynyt kirjaamaan.
- Aloitin 24.12. ja lopetin 7.5. Aikaa kului siis 4 kuukautta, 1 viikko ja 6 päivää.



Huhhuh. Seuraavaa tempausta odotellessa!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti