sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pöllöily jatkuu

Piti siis todellakin tehdä toinen pöllö heti perään, jotta poikakin sai oman. Aluksi meinasin virkata sen turkoosinsinisestä Parisista, mutta koska sitä on vain kaksi kerää, en ollut varma sen riittävyydestä. Joten purin aloituksen ja otin koukulle mintunvihreää Miamia, sitä ainakin riittää. :-D


Virkkasin kuin viimeistä päivää ja seuraavana päivänä huhuilija tulikin jo valmiiksi ja pääsi heti pojan hellään halaukseen. Lankaa tämä otus ahmi 65 grammaa ja vanua 77 grammaa.

Virkkaamispläjäyksen jälkeen teki taas mieli neuloa. En halunnut kuitenkaan tarttua mihinkään suunnitteilla olevaan lahjaideaan, vaan neuloa sitä, mitä mieli vaan tekee. Päädyin luonnonvalkoiseen Roseen ja keväällä jo kerran kokeiltuun ponchomalliin:


Ohje ponchoon löytyy Suuri Käsityö -lehdestä numerosta 8/2012. Tein taas isoimman koon, 164cm, joka menee kivasti myös aikuiselle. Tälle ei ole vielä saaja tiedossa, eli menee odottelemaan lahjavarastoon. Puikot 5mm, alareunan viimeistelyssä koukku 4mm. Lankaa kului 119 grammaa.

Eikä pöllöily vielä tähän lopu, ehei. Ilmoittauduin nimittäin huomenna alkavaan Kesäyön hullutukseen eli KYHiin. Ensimmäisen kerranhan osallistuin siihen viime vuonna ja sain kaikki työt valmiiksi määräajassa. Homman nimihän on se, että kesäkuun ensimmäisestä päivästä juhannusaattoon asti aloitetaan yksi työ päivässä ja kaikkien on oltava valmiina heinäkuun loppuun mennessä. Jos oikein muistan, töillä ei tässä tempauksessa ollut painorajaa. Ja kuten viime vuonnakin, myös tänä vuonna listalle saa ottaa myös UFOja eli keskeneräisiä töitä.

Ihan pienen hetken ajan pohdin, että onko järkeä lähteä tempaukseen mukaan, kun olisi varmasti muutakin tekemistä, mutta sain järkeiltyä, että varmasti joka tapauksessa neuloisin hullun lailla. Eli miksi en samantien jakaisi innostustani muiden yhtä hullujen kanssa. Tänään sitten kasailin jo lankoja pariin työhön sekä muutaman ufon. Näillä olisi tarkoitus startata:


Kuvassa takimmaisina näkyy neljä ufoa; kaulaliina, pipo, vauvansukka sekä pikkulapsen poncho. Edessä on sitten mustaa ja valkoista Rosea (todennäköisesti niistäki tulee ponchoja), turkoosia Kotiväkeä (tästä luulisin tekeväni toisen ET-kassin), pinkkiä Le Fibre Nobili Merino Superfinea (takana näkyvään ponchoon) sekä mehujauheella värjättyä Woolia (vauvansukkaan).

Kuvasta löytyy myös Karnaluksista ostamani, syksystä saakka hilloamani herkkulanka Austermann Hand-painted. Lupasin nimittäin itselleni, että otan sen puikoille vasta, kun saan Gradun valmiiksi. Ja nyt se hetki on koittanut! Perjantaina tein vielä viimeiset korjaukset ja lähetin työn sitten tarkastajille. Toisaalta jännittää, toisaalta ei jännitä yhtään. Läpi se menee, siitä olen varma. Ja toisaalta tunnen myös suurta helpotusta, kun kahden ja puolen vuoden urakka on aivan loppusuoralla. Kunhan saan työn vielä kansitettua, voin lopullisesti hengähtää sen osalta.

Mutta lankakasaan palatakseni, siinä on lankaa noin 680 grammaa + töissä kiinni olevat langat. Vähintään tuon verran jos saisin tempauksen aikana kulutettua (enkä ostettua uutta tilalle), olisin aika tyytyväinen.



Pöllöillään!



rakkaudella,

manteliMinni

2 kommenttia: