keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ufoja tuhoamassa

En voi sanoa, että kovinkaan paljon uskoisin ufoihin, mutta jotenkin niitä pirulaisia vain löytyy majailemasta käsityökorieni uumenista. KYHin aikana olen kuitenkin sitkeästi hyökännyt niiden kimppuun. Olen onnistunut aika hyvin, sillä tällä hetkellä vain kaksi Ravelryssa keskeneräisinä olevista projekteista on sellaisia, jotka eivät kuulu KYH-listaani.

Käsityökoreistani sotkuisimmassa on viime vuoden alkupuolelta lähtien lojunut surullisen oloisena pipontekele, josta olin jo puikotkin riistänyt parempaan käyttöön. Koska lankana on Rose Mohair, en viitsinyt sitä ruveta purkamaankaan. Maanantaina iski viimein sellainen sisupuuska, että sain langat selviteltyä ja laitettua puikot paikoilleen. Samana päivänä sainkin sitten myssyn jo tikuteltua valmiiksi:


Ohjeena käytin Kalastajan vaimo -blogista löytyvää beanie-ohjetta. 4mm puikoilla lankaa kului 33 grammaa. Pipo jää omaan päähäni, koska se sopii samoista langoista muutama vuosi sitten neulomaani takkiin.

Myös eilen sain valmiiksi viime vuoden puolella aloitetun työn. Lokakuussa tein 12 paria vauvansukkia Keski-Suomen keskussairaalaan. Kun olin saanut ne valmiiksi, aloin tehdä uutta satsia. Sen neulominen hyytyi kuitenkin heti ensimmäisen sukan jälkeen. Vaikka sopivaa lankaa onkin jäljellä vaikka kuinka paljon, päätin typistää tämän "pläjäyksen" yhden parin mittaiseksi:


Lankana itse koolaamani Novita Wool, jota kului 3-millisillä puikoilla 23 grammaa. En vielä tiedä, päätyvätkö nämä hyväntekeväisyyteen vai jonkun tuttavan vauvalle, joten laitoin nämä lahjalaatikkoon odottamaan.


Hieman tuoreempaa ufokantaa edustavat nämä junasukat, jotka aloitin toukokuussa. Aloitin ne tohkeissani nuoremmalle kummipojalleni, mutta saatuani ensimmäisen sukan valmiiksi, totesin, etteivät ne ole sopivat vielä pitkään aikaan ja laitoin toisen sukan jäähylle. Halusin nyt tämänkin keskeneräisen pois kuljeksimasta, joten tikuttelin senkin valmiiksi eilen. Puiko 2,5mm ja langankulutus 29 grammaa. Lankana Anttila Minni.

Viimeisenä esittelen pienen työn, joka ei ole ufo eikä kyh:

Ystäväni pyysi virkkaamaan juhlamekkoonsa koristeen, joka olisi noin 10cm halkaisijaltaan. Valitsin Ravelrysta ohjeeksi Pineapple Coasterin. Ohje olisi kokonaisena ollut kuitenkin liian iso, joten virkkasin siitä vain viisi ensimmäistä kerrosta. Koukku 1,5mm ja lanka Novita Kotiväki, jota kului vain 2 grammaa. Koska kulutus oli noin vähäinen, en kehtaa laittaa tätä kyhiksi. Mutta tuohan ei haittaa, koska ideoita kyllä riittää.

Enää onkin kaksi kyh-aloitusta tekemättä. Niiden jälkeen voikin sitten Juhannuksena ruveta aloittelemaan KyJyjä. :-D


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

3 kommenttia:

  1. Olet taas tehny kauniita töitä, ja hienoa on, et saat koko ajan aikaiseksi. Oma lankalaatikkoni ei hupene millään, ja tikutteluinto on ollu viime aikoina pakkasella. Mut onneksi on sun blogi, jota lueskella, vaikka itse ei tekisi mitään.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäät. Voisin joskus tulla juomaan teidän teevarastoa tyhjäks ja samalla vois tikutella yhdessä. :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa, etenkin kun meidän teevarasto on hyvin koskematon. Mulla onkin kaikenlaista kerrottavaa, jonka kertoo mieluummin ihan kasvotusten.

    VastaaPoista