torstai 31. joulukuuta 2015

KyJy-yhteenveto ja JyJy-startti

Vaikka jouluaattona päättynyt KyJy jäikin omalta osaltani hieman vajaaksi, ajattelin tässä nyt kirjoitella lyhyen yhteenvedon tempauksesta.

Sain aloitettua kaikki kaksikymmentä työtä, mutta valmiiksi sain määräaikaan mennessä vain seitsemäntoista. Eli kolme jäi kesken, mutta ainakin kaksi näistä on tarkoitus saada valmiiksi vielä joskus. Kolmannen keskeneräisen taidan purkaa ja miettiä langalle jotain muuta käyttöä.

Lankaa sain kulutettua 2698 grammaa ja noin 6964,22 metriä. Metrimäärä on arvio, koska ihan kaikista töistä ei ole tarkkaa metrimäärää tiedossa. Mutta aika kivasti tuo liki seitsemän kilometriä mielestäni on. Ei sitten puhuta ollenkaan siitä, kuinka paljon ostin lankaa KyJyn aikana, jookos....

Joulupäivänä sain sitten aloittaa JyJyt. Polkaisin ne käyntiin aloittamalla virkatun ponchon kummitytölle ja pitkävartiset sukat kummipojan isosiskolle. Ponchosta on nyt valmiina pari kerrosta ja sukista ensimmäinen. Toinen on vielä aloittamatta, kun jotenkin Seiskaveikan tikuttaminen puupuikoilla sujui tahmeasti. Luultavasti toisen sukan teenkin sitten metallisilla. Nalle sen sijaan luistaa bambuilla oikein hyvin ja yhdet siitä aloittamani sukat sainkin jo valmiiksi:


Samaa vaaleansinistä Nallea kuin aiemmissakin sukissa. Puikot 3mm ja langankulutus 67 grammaa. Nämä ajattelin antaa ensi vuonna isoveljelle joululahjaksi, joten voisi näin alustavasti sanoa, että ensi Joulun lahjojen tekemisen olen aloittanut Tapaninpäivänä. :-D Lankaa jäi vielä 80 grammaa. Se ei aivan riitä joogasukkiin, jotka alunperin ajattelin siitä tekeväni, joten laitoinkin vielä yhdet tällaiset perussukat puikoille. Niiden jälkeen ehkä sitten niitä joogasukkia tai vaihtelun vuoksi jotain virkattua.


Ajastin tämän kirjoituksen ilmestymään torstaina, joten toivotan samalla kaikille blogissani vieraileville sekä kanssaneulojille ja muille sukankuluttajille oikein iloista ja onnellista pian alkavaa vuotta! :-)



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti