maanantai 2. toukokuuta 2016

Jännii juttui

Kävin viikko sitten pitkästä aikaa Minimanissa ihan varta vasten lankaostoksilla. Mukaan tarttui peräti kuusi kerää Seiskaveikkaa. Määrä on tämän vuoden ostoksiin verrattuna iso, sillä tähän mennessä olen ostanut itselleni poikkeuksellisen vähän Novitaa. Mutta niistä tekeillä olevia töitä vartten Veikka on kuitenkin sekä väreiltään että hinnaltaan paras vaihtoehto.


Vielä en sen enempää näistä jännistä jutuista kerro, sillä kyseessä on tilaustyö eikä sen toteutuminen ole vielä varmaa. Mutta peukkuja pidän pystyssä.

Perjantaina puolestaan shoppailin Titityyssä. Mitään en varsinaisesti tarvinnut, mutta kun olin kuitenkin menossa samassa pihapiirissä sijaitsevaan kahvila Muistoon Titityyn järjestämään kesän neulefestareiden fiilistelytapaamiseen niin olisihan se nyt ollut suoranaista tuhlausta jättää käymättä myös puodissa. Haikailin pitkään Holst Garnin lankojen edessä, mutta päädyin kuitenkin yhteen vyyhtiin pinkkiä Cascade Heritagea, jota jo ostin kaksi vyyhtiä maaliskuussa.


Ajattelin kokeilla, josko noista kolmesta vyyhdistä saisin tehtyä Hitofuden, jonka ohjeen sain Epeltä palkkioksi virkkaamastani kesäkassista.

Myös tällä kertaa esiteltävänä olevat valmiit työt ovat aika jänniä juttuja. Aloin nimittäin virkata tossuja viime postauksen jämälanka-Cousteaun saaneelle kaverilleni, joka käyttää villasukkia ihan koko ajan. Ajattelin tehdä kerralla useamman parin, joista riittää iloa pitkäksi aikaa. Sainkin valmiiksi kolme paria:


Ohje: Virkkaus Vanha konsti, uudet mallit -kirja
Lanka: Novita 7 Veljestä
Koukku: 4mm
Langankulutus: 97g
Ravelryssa: Ystävyystossut


Ohje: Virkkaus Vanha konsti, uudet mallit -kirja
Lanka: Novita 7 Veljestä
Koukku: 4mm
Langankulutus: 94g
Ravelryssa: Ystävyystossut 2


Ohjea: Virkkaus Vanha konsti, uudet mallit -kirja
Lanka: Novita 7 Veljestä
Koukku: 4mm
Langankulutus: 88g
Ravelryssa: Ystävyystossut 3

Ja jännä juttuhan on siinä, että vain tuo ylimmäinen pari päätyy alunperin ajattelemalleni kohteelle. Keskimmäinen pari löysi kodin miehen siskon luota, joka täytti vuosia hiljattain. Alin puolestaan matkasi Tampereelle serkkujeni äidille. Halusin ilahduttaa häntä ihan muuten vaan ja laitoin tossut serkkuni matkaan, kun tapasin häntä reilu viikko sitten.

Kappa-postaus se vain antaa odottaa itseään, yritän saada sen kirjoitettua alkavan viikon aikana.


Neulomisiin!


rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti