sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pipollinen yksisarvisen oksennusta, olkaa hyvä!

Tuollaisen tekstarin lähetin Svantelle, joka viime Turun reissulla tavatessamme toivoi hassunhauskan tuubihuivinsa kaveriksi pipoa, jota myös voisi käyttää remonttihommissa. Koska tuosta riemunkirjavasta tekeleestä jäi vielä lankoja yli, päätin tehdä jämälankojen jämälangoista tutun ja turvallisen Cousteau-pipon:

Ohje: Jacques Cousteau -pipo / Lalla Pohjanpalo
Lanka: Novita Wool
Puikot: 3mm
Langankulutus: 45g
Ravleryssa: Remppapipa

Oli kyllä taas jälleen kerran nopea ja helppo tehdä; aloitin perjantaina ja sain lauantaina valmiiksi. Lanka on tosiaan kaikki Woolia, lila ihan sellaisenaan kaupasta ostettua ja oranssihtava sekä punainen mehujauheilla värjäämääni valkoista. Sain pipon muuten valmiiksi KIPakoiden tapaamisessa, joka järjestettiin minulle uudessa paikassa, Neuloosi-nimisessä lankakaupassa, joka sijaitsee täällä Jyväskylässä torin laidalla Väinönkadulla. Oikein kivan tuntuinen puoti ja lankavalikoimaltaan soppivan erilainen kuin Titityy, jolloin toivottavasti molemmille riittää kivasti asiakkaita.

Valmiiksi tulivat kuluneella viikolla myös sukat, jotka aloitin Turun reissulla kahvitellessani Epen kanssa. Ja ihan vähän vain mainostaakseni: Cafe Artista saa tajuttoman hyvää mustikka-juustopiirakkaa! Nam, hyvin pitkälti samanlaista kuin äiti teki aikoinaan. Tosiaan siinä kahvittelun ja lörpöttelyn lomassa poikakin nukahti onneksi päiväunille rattaisiin ja sain aloitettua sukat, joista ensimmäisen varsi tulikin melkein siinä samalla istumalla valmiiksi.

Ohje: Hyvät perusvillasukat Nallesta miehelle / Novita
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3mm
Langankulutus: 82g
Ravelryssa: Kahvittelusukat

Lankana sukissa taas vaihteeksi oranssia Nallea, joka ei vieläkään ole loppunut. Muutamat sukat taidan saada siitä vielä tehtyä.

Ja vielä viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, toinen Lemmy:

Ohje: Kodin Kuvalehti / Virpi Siipola
Lanka: Novita Miami
Koukku: 3mm
Langankulutus: 286g
Ravelryssa: Lemmy 2

Tähän ei ole oikein mitään lisättävää ekan Lemmyn jäjiltä, kuva puhukoon puolestaan.

Kappakin on jo valmis ja oli lauantaina käytössäkin, mutta haluan omistaa sille ihan oman postauksen, joten sen esittely jääköön ensi kertaan.


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Bookcrossingia pitkästä aikaa

Kävin eilen pääkirjastossa hakemassa muutaman kurssikirjan. Heti ovesta tullessa katseeni osui kirjaston Bookcrossing-hyllyyn. En tiedä, kuinka monelle tuo termi on tuttu, mutta kyse on siis kirjoista, jotka on laitettu kiertoon. Ne voi poimia mukaansa kuka tahansa, ilmaiseksi. Lukemisen jälkeen kirjat on tarkoitus vapauttaa taas kiertoon, seuraavaa lukijaa varten. Kirjojen matkaa voi seurata nettisivulta www.bookcrossing.com.

Opiskeluaikoina, taisi olla varmaankin heti ensimmäisenä vuonna bongasin yliopistolta ja jostain muualtakin pari bookcrossing-kirjaa, joita en kylläkään tainnut muistaa vapauttaa. Tein silloin itselleni myös tunnukset tuonne sivustolle, mutta se unohtui melko nopeasti. Nyt innostuin uudelleen jutusta ja minut löytää sieltäkin tästä eteenpäin nimimerkillä manteli-Minni (jostain syystä en saanut luotua tunnusta ilman tuota väliviivaa).

Ja tällaiset herkut bongasin hyllystä mukaani:


Thomas Harrisin Punaisesta Lohikäärmeestä kiinnostuin, koska luin viime kesänä Uhrilampaat ja pidin siitä kovasti. Dan Brownin Da Vincin -koodin poimin taas, koska se kuuluu 100 kirjan listaan, josta pyrin silloin tällöin lukemaan jotain; Uhrilampaathan oli myös tuolla listalla. Ja satuin löytämään vieläpä englanninkielisen version; onpa taas pitkästä aikaa tilaisuus vetreyttää kielitaitoaan.

Toivottavasti joku tämän postauksen lukeva innostuisi myös bookcrossingista. Ainakin omasta mielestäni se vaikuttaa kirjaston idean villiltä ja vapaalta serkulta! :-D



Lukemisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Melkein vaivan arvoinen

Ajattelin näin pari viikkoa Pääsiäisen jälkeen päivittää pääsiäislomalle mukaan ottamieni käsitöiden tilannetta.


Ohje: ET-kassi
Lanka: Drops Safran
Koukku: 2,5mm
Langankulutus: 154g

Tämä kassi meinasi Ranuan reissulla jäädä Lemmy-tyynyn ja Kapan jalkoihin, mutta kun sain vihdoin tartuttua koukkuun kunnolla, se valmistuikin sutjakasti. Ja on muuten juuri tänään siirtynyt uudelle omistajalleen; olen vierailulla Turussa ja palasin vähän aikaa sitten kahvittelemasta ystäväni Epen kanssa. Kassia tein pitkälti silkasta virkkaamisen ilosta, mutta sainpa siitä kivan palkkionkin; Eppe osti minulle Hitofude- ja Still light -ohjeet. Kovasti polttelisi aloittaa jompikumpi, mutta onneksi ei ole sopivia lankoja reissussa mukana.


Ohje: Kodin Kuvalehti / Virpi Siipola
Lanka: Novita Miami
Koukku: 3mm
Langankulutus: 275g
Ravelryssa: Lemmy

En ole koskaan ollut Motörhead-fani enkä luultavasti koskaan tule olemaankaan. En ole myöskään koskaan aiemmin kokeillut kirjovirkkausta. Nyt täytyy kuitenkin todeta, että olen iiihan lovena. Törmäsin netissä tähän huippuhienoon ohjeeseen ja vaikka arvelinkin, ettei siitä mitään tule, oli langat hankittava. Ensin etenin maltillista kymmenen kerroksen päivävauhtia, mutta lopulta suorastaan ahmin kerroksia eteenpäin. Haluaisin sanoa, että se oli kaiken sen vaivan arvoista, mutta kun tämän työn suhteen ei ollut vaivaa ollenkaan! Ostin jo lisääkin lankaa ja toisen tyynyn kuviopuoli on enää pariakymmentä kerrosta vajaa. Tyynyt menevät joululahjoiksi isoveljilleni, mutta en kuitenkaan malttanut pitää niitä salassa siihen asti, vaan vilautin kuvia jo ennakkoon. Tyynyn onnistuminen on jo innostanut suunnittelemaan toista mustavalkoista virkkausprojektia, tällä kertaa enemmän "omasta päästä". Mutta sen aika lienee sitten, kun toinenkin Lemmy on valmis.

Myös Kapalle kuuluu hyvää; pääsin Ranualla harmaaseen raitaan asti ja nyt on jo eka vaaleanpunainenkin kerä käytetty. Toisestakin kuluukin vain pieni osa, sillä päätin, etten jaksa neuloa huivia kaksimetriseksi asti, vaan olen jo aloittanut helmaresorin.


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni